Viiden tähden tekijät on sarja, jossa tapaamme Receptumin työntekijöitä ja kuulemme, mistä heidän työnsä laatu kumpuaa. Vuorossa on kouluttaja ja sovellusneuvoja Raija Valtonen. Raija kollegoineen on ensimmäisenä vastaamassa niin puhelimitse kuin sähköpostillakin tuleviin asiakkaiden yhteydenottoihin asiakastuessa eli help deskissä. Sen lisäksi hän käy kouluttamassa apteekkilaisia MAXXin käyttöönotoissa.
Mikä toi sinut Receptumille?
Olin työskennellyt apteekkialalla monenlaisissa työtehtävissä jo 23 vuotta ja apteekkiympäristö oli tullut erittäin tutuksi noiden vuosien varrella. Ajattelin kuitenkin, että olisi mielenkiintoista päästä kokeilemaan vielä jotain uutta työuralla.
Kun näin Maxxnetin ilmoituksen, jossa Receptum haki ihmistä help deskiin ja asiakaspalveluun, tiesin, että tämä olisi hieno mahdollisuus. Siitä on nyt vajaat kaksi vuotta, kun tulin valituksi. En olisi voinut parempaan paikkaan päästä. Työ on ollut juuri niin mielenkiintoista kuin vain voi kuvitella.
Mitä olet tehnyt Receptumilla?
Meitä on asiakastuessa kymmenkunta työntekijää. Yleensä puhelimeen vastaamassa 3–4 henkilöä. Olemme se ensimmäinen taho, johon asiakas on yhteydessä ongelmatilanteessa. Yhteydenotot tulevat puhelimella tai sähköpostilla.
Pitkä kokemus apteekkialasta on suureksi avuksi työssäni. Pystyn arvioimaan heti, minkä tason ongelmasta on kyse ja mitä tilanne tarkoittaa apteekin arjessa. Jos reseptintoimitus ei esimerkiksi onnistu, apteekki on oikeasti pulassa ja silloin ratkaisujen on löydyttävä nopeasti.
Lisäksi olen ollut käyttöönottotukena apteekeissa, joissa tehdään apteekkijärjestelmän vaihtoja. Olemme tukena ja kouluttamassa, kun apteekissa harjoitellaan MAXXin käyttöä.
Mitä työ merkitsee sinulle?
Työssä vietetään niin iso osa vuorokaudesta, että on tärkeää löytää työ, jossa viihtyy. Receptumilla jokainen päivä on erilainen, eikä aamulla tiedä minkälaisia haasteita päivä tuo tullessaan. Aina tulee uusia asioita vastaan. Olen viihtynyt todella hyvin ja olen ollut todella tyytyväinen valintaani.
Työkaverini ovat hienoja tyyppejä, jotka auttavat ja joilta voi aina kysyä neuvoa. Muutenkin tämä on mahtava näköalapaikka apteekkialalle. Pidän siitä, että Receptumilla ollaan kehityksen kärjessä apteekkijärjestelmien tuottajana.
Miten laatu näkyy työssäsi?
Receptumilla hommat hoidetaan tinkimättömästi ja laadukkaasti, mutta sopivan rennolla asenteella. On todella mielenkiintoista ratkoa asiakkaiden pulmia tulevat ne sitten eteen puhelimitse, sähköpostilla tai koulutuksissa.
Välillä tulee positiivista palautetta asiakkailta hyvin hoidetusta työstä ja se lämmittää ihan oikeasti. Minusta laatu onkin sitä, että asiakas saa aina vähän enemmän kuin odotti. Pyrin aina löytämään ratkaisun asiakkaan ongelmaan. Jos en itse tiedä, miten asia hoituu, etsin jonkun, joka tietää. Minulle hankalat tilanteet ovat mielenkiintoisia haasteita ja iloitsen, kun asiakkaan odotukset ylittyvät.
Miten rentoudut, kun et ole työssä?
Kaksi- ja kolmevuotiaat havannankoiramme Ludde ja Allu pitävät arjen kiireisenä. Koirien kanssa ulkoillaan kolme kertaa päivässä. Elokuvia tulee katsottua ja kesäisin riittää puutarhatöitä. Harrastamme viikonloppu- ja kesälomapurjehdusta ja lomat asummekin purjeveneessä.
3 asiaa, miten viiden tähden laatu näkyy tekemisessäsi.
- Palveluhenkisenä asenteena, ”asenne ratkaisee” ja halu auttaa asiakasta
- Pitkä kokemus alalta tuo ymmärrystä hahmottaa asiakkaan tilanteet
- Asiat hoidetaan loppuun asti ja usein vähän ylikin
Kuka: Raija Valtonen, kouluttaja ja sovellusneuvoja Receptumin help deskissä.
Mikä on taustasi: Olen työskennellyt yli 23 vuotta apteekkialalla monenlaisissa tehtävissä. Receptumilla olen työskennellyt vajaat kaksi vuotta.
Mitä teet Receptumilla: Työskentelen help deskissä eli olen ensimmäinen, jolle asiakkaat soittavat tai johon he ovat yhteydessä ongelmatilanteissa. Olen myös mukana apteekkijärjestelmien vaihdoksissa ja autan apteekkilaisia uuden järjestelmän käyttöönotossa. Lisäksi koulutan apteekkeja hyödyntämään MAXXia parhaalla mahdollisella tavalla.
Harrastukset: Kesällä tulee pyöräiltyä paljon. Viime kesänä mittariin kertyi yli 2000 kilometriä. Myös Ruotsin ja Suomen välinen saaristo on tullut tutuksi, sillä purjehdimme mieheni ja koiriemme kanssa kesäisin. Talvisin tuleekin sitten luettua enemmän, lähinnä elämänkertoja ja vähän dekkareitakin.
Mottoni töissä: Asioilla on taipumus järjestyä.