Ensi vuoden alusta lukien reseptilääkkeiden toimittaminen yksinkertaistuu entisestään. Lääkekorvausten alkuomavastuita ja vuosiomavastuuta ei tarvitse enää pähkäillä, sillä tiedot välittyvät MAXX-apteekista Kelaan ja takaisin reaaliaikaisesti.
Receptum, Kela ja muun muassa Apteekkariliitto ovat kehittäneet lääkekorvausten suorakorvausmenettelyn yksityiskohtia viimeisen vuoden verran. Samaan aikaan myös MAXXin ohjelmistokehittäjät ovat koodanneet apteekkijärjestelmää, jotta erilaiset laskutoimitukset hoituvat ensi vuoden alusta uudella tavalla.
Muutokset ja laskutoimitukset muutoksen taustalla ovat monimutkaisia, mutta MAXX-apteekeille tämä ei aiheuta toimenpiteitä: Asiat hoituvat reseptintoimituksen taustalla reseptintoimituksen aikana asiakaspalvelua häiritsemättä. Receptum on varmistanut tehostetun testauksen avulla, että kaikki kriittinen tieto pysyy turvassa apteekin ja Kelan välisessä liikenteessä kuten tähänkin asti.
4 asiaa, jotka pitää tietää reaaliaikaisesta korvauskatosta
Receptumin teknologiajohtaja Juha Karvonen ja koulutuskoordinaattori Miia Träff kertovat.
1) Valtakirja-pyynnöt jäävät historiaan
Tähän asti apteekin on pitänyt pyytää asiakkaalta valtakirja hakeakseen Kelalta vuosiomavastuun ylittävästä lääkeostosta lisäkorvausta. Vastaisuudessa niin sanotusta rajaostosta ei lisäkorvausta enää haeta, sillä tiedot päivittyvät MAXX-apteekista Kelaan ja takaisin automaattisesti reseptiä toimitettaessa.
Tiedot asiakkaan alkuomavastuun kertymisestä sekä siitä, paljonko vuosiomavastuuta on vielä jäljellä, näkyvät siis aina reaaliaikaisesti MAXXista. Asiakkaalta perittävät maksut ovat aina ajan tasalla ja tiedot näkyvät, kun Kela-kortti on luettu apteekin reseptintoimituspisteellä. Asiakas maksaa siis lääkkeestä aina oikean, lopullisen hinnan. Apteekki voi näin ollen lääkettä toimittaessaan kertoa asiakkaalle hänen senhetkisen tilanteensa.
Uudistus sujuvoittaa apteekkityötä sekä reseptitoimitusta ja on myös asiakkaiden kannalta huomattava helpotus.
Vuonna 2020 alkuomavastuu on 50 ja vuosiomavastuu eli lääkekatto 577,66 euroa.
2) Erikoistilanteessa lääkettä saa toimittaa poikkeavan määrän
Osana muutosta lääkkeiden Kela-tietoihin tulee myöhemmin vuonna 2020 myös suorakorvaustarkenne. Kela voi antaa jatkossa erilaisia lääkekohtaisia erikoislupia. Esimerkiksi tiettyä lääkettä saisi toimittaa normaalin kolmen kuukauden annoksen sijaan kuuden kuukauden lääkkeet Kela-korvattuna. Tai vastaavasti jostain ei korvattavasta lääkkeestä saisikin Kela-korvauksen.
Kaikki erikoistapaukset näkyvät suoraan MAXXista reseptiä toimittaessa.
3) MAXX-apteekin ei tarvitse tehdä mitään muutoksia
Vaikka muutoksessa on kyse isosta asiasta, MAXX-apteekkien kannalta tilanne on yksinkertainen: Apteekki toimittaa reseptit asiakkailleen samalla tavoin kuin aiemminkin. MAXX hoitaa laskelmat reseptintoimituksen taustalla sekä yhteydet Kelaan automaattisesti.
Kelan hieno uudistus on tärkeä sekä apteekeille että etenkin paljon ja kalliita lääkkeitä käyttäville asiakkaille.
4) Tarkempaa tietoa webinaareista ja tiedotteesta
Uusi toimintatapa tulee voimaan vuoden 2020 alusta. Sitä ennen Receptum järjestää aiheesta useita samansisältöistä, suomenkielisiä webinaareja 9.–10.12.2019. Ruotsinkielinen webinaari järjestetään 12.12.2019.
Jos webinaariajat eivät sovi apteekin aikatauluun, webinaaritallenteet ovat katsottavissa myös myöhemmin MAXXnetistä.
Tämän lisäksi Receptum laatii erillisen ohjeiston ja tiedotteen asiasta. Myös Kela tiedottaa ja kouluttaa muutoksesta vielä tämän vuoden puolella.