Receptum Helpdesk

Asiakkaita auttavat ja ongelmia ratkovat MAXX helpdeskin 9 henkilon tiimissä kuvassa olevat Miia Träff, Harri Masko, Kim Ottelin ja Virve Harju.

Huhtikuun alun useat samanaikaiset uudistukset aiheuttivat kaikkien aikojen kysymystulvan MAXX helpdeskiin.

Normaalisti yhdeksän hengen tiimi on enemmän kuin riittävä vastaamaan asiakkaiden kysymyksiin. Mutta joskus, kun samaan aikaan MAXXiin tulee paljon muutoksia ja samalla teleoperaattorin tietoliikenneyhteydet katkeavat, puheluja jää jonoon ja vastauspyyntöjä alkaa väistämättä kertyä. Silloin helpdeskin tiimiä vahvistetaan koodareilla ja myyntihenkilöstöllä.

“Valitettavasti palvelumme ruuhkautui ja soittopyyntöjä alkoi kertyä, emme mitenkään kyenneet vastaamaan kaikille.  Se ei todellakaan ole asiakkaan kannalta mukava asia. Pitää myöntää, että ensimmäisenä päivänä oli minulla ranteet auki fiilis. Ajattelin, että pitäisikö lähteä hevosen lantaa luomaan jonnekin, kun ei pysty heti kaikki auttamaan”, helpdeskin Miia Träff kertoo.

“Mutta sitten, kun sai autettua asiakkaita ja ratkaistua ongelmia, niin siitä sai taas uutta virtaa päivään. Onneksi lähes kaikkia olemme pystyneet heti auttamaan puhelimessa, kunhan olemme ehtineet vastata soittopyyntöihin,” Träff kertoo.

”Tämä huhtikuu on ollut meille oppimisen paikka. Olemme ottaneet kyselyruuhkasta oppia, jotta pystymme paremmin ennakoimaan ja purkamaan helpdeskin ruuhkat, tiedottamaan paremmin sähköisesti MAXXnetin kautta ja palvelemaan tulevaisuudessa entistä paremmin”, toimitusjohtaja Juha Antila kertoo muutoksista.

“Vuodenvaihteessa on tulossa seuraavan kerran paljon lainsäädännöstä johtuvia muutoksia. Kyllä näillä opeilla selvitään silloin varmasti paremmin”, Miia Träff sanoo.