Miten päädyit Receptumille?
Valmistuin Savonia-ammattikorkeakoulusta Kuopiosta tieto- ja ohjelmistotekniikan insinööriksi syksyllä 2015. Kerkesin olla jonkin aikaa työttömänä, kunnes Receptumilla avautui koodarin paikka kaksi vuotta sitten. Muutto kotipaikkakunnaltani Nilsiästä, Pohjois-Savosta, Helsinkiin oli iso hyppäys. Olen vähän jopa yllättynyt, miten hyvin olen viihtynyt “isolla kirkolla”.
Mielenkiintoisella työllä ja työpaikan fiiliksellä on suuri merkitys viihtymiseen. Työkaverit ottivat heti mukaan porukkaan ja olen saanut paljon ihan käytännönkin apua esimerkiksi tavaroiden kuljettamisessa. Työkavereista on tullut enemmän kuin vain työkavereita.
Mitä olet tehnyt Receptumilla?
Me koodarit teemme töitä kuuden hengen tiimissä, jossa jokaisella on omat vastuualueensa. Minä olen kehittänyt, suunnitellut ja koodannut käsipäätteen ohjelmiston. On todella hienoa, että osaamiseeni on luotettu, vaikka olen ollut vasta vähän aikaa alalla. Harvassa paikassa pääsee heti uransa alussa vaikuttamaan näin paljon omaan työhönsä ja toteuttamaan vaativia projekteja.
Tämän lisäksi olen koodannut ja kehittänyt MAXXin reseptinkäsittelyä ja siihen liittyviä toimintoja.
Mikä työssäsi on parasta?
Minulla on vielä paljon oppimista omasta, puhumattakaan farmasian alasta. Osaamistaan voi aina laajentaa ja syventää. On palkitsevaa saada tehdä töitä tiimissä, jossa ei tarvitse kisata toisten arvostuksesta, vaan asioita pallotellaan ja kehitetään yhdessä. Koen myös tekeväni yhteiskunnallisesti merkityksellistä työtä. Apteekki- ja terveydenhuoltoala ovat lähellä ihmistä ja vaikuttavat meidän kaikkien elämään.
Receptum on eteenpäin katsova yritys, joka haluaa kehittyä ja kansainvälistyä. Odotan mielenkiinnolla, miten Receptum etenee ulkomailla ja mitä kaikkea siitä avautuukaan.
Mitä asiakkaat merkitsevät sinulle?
En ole suoraan yhteydessä asiakkaisiin, mutta help deskissä tiedetään, mitä kukin koodaaja on ollut kehittämässä. Niinpä me pääsemme auttamaan ongelmien ratkaisemisessa help deskin apuna. On aina kiinnostavaa päästä juttelemaan apteekkilaisten kanssa ja kuulla, minkälaisiin käytännön ongelmiin he törmäävät. Mehän kehitämme MAXXia heidän työtään helpottamaan.
Itse asiassa olisin mielelläni enemmänkin tekemisissä asiakkaiden kanssa. Minä mietin ohjelmistoa kehittäessäni teknistä puolta, enkä aina tiedä, mitkä asiat ovat MAXXin käytön kannalta tärkeintä asiakkaalle. Tämä on myös osa työn laatua, että kehitetään mahdollisimman helppokäyttöistä ja asiakkaiden työtä helpottavaa apteekkijärjestelmää.
Miten rentoudut?
Olen kotoisin maalta, ja luonnossa liikkuminen on minulle tärkeää. Aiemmin teimme kavereitten kanssa useamman viikon vaellus- ja kalastusreissuja Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapissa. Nykyisin aikaa on vähemmän, mutta Lappiin pitää päästä joka vuosi. Helsinkiin muutettuani olen innostunut myös kalastamaan merellä. Se on minulle uusi ja mielenkiintoinen juttu.
3 asiaa, miten viiden tähden laatu näkyy työssäni.
- Jatkuva kehittyminen ja kehittäminen.
- Vapaus vaikuttaa työn sisältöön ja siihen, miten tekee töitä.
- Oman persoonan tuominen työntekoon.
Kuka: Pauli Tervonen, ohjelmistosuunnittelija.
Mikä on taustasi: Olen valmistunut tietotekniikan ja ohjelmistosuunnittelun insinööriksi ammattikorkeakoulusta Kuopiosta syksyllä 2015. Receptum on ensimmäinen oman alan työpaikkani.
Mitä teet Receptumilla: Olen ohjelmistosuunnittelija, kehitän ja koodaan MAXXin reseptinkäsittelyä ja siihen liittyviä toimintoja yhdessä kuusihenkisen tiimin kanssa. Vastuullani on ollut myös käsipäätteen ohjelmiston kehittäminen ja koodaus.
Harrastukset: Luonnossa liikkumisen lisäksi pelaan jonkin verran tietokonepelejä ja käyn satunnaisesti uimassa. Helsingissä asuessani olen innostunut stand-up-komiikasta. En esiinny itse, mutta käyn seuraamassa esityksiä. Tykkään oivaltavasta stand-up-komiikasta, kun kielellä leikitellään yllättävällä tavalla. Museokortinkin hankin, sillä täällä on niin paljon mielenkiintoisia museoita.
Mottoni töissä: Asiat voi aina tehdä paremmin.