Hyvä Joulumieli -keräys on auttanut jo yli 160 000 perhettä

Hyvät asiakkaamme ja kumppanimme. Iso kiitos teille kaikille loistavasta vuodesta 2014.

Hyvä Joulumieli keräys

Vähävaraisia lapsiperheitä auttava Hyvä Joulumieli -keräys on ollut jo vuosia meidän receptumilaisten tapa tehdä hyvää joulukorttien lähettämisen sijaan. Näin teimme tänäkin jouluna ja lahjoitimme joulukorttirahamme Hyvä Joulumieli -keräykseen.

Suomen Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton järjestämä keräys on vuosien varrella tuottanut jouluiloa jo yli 160 000 vähävaraiselle lapsiperheelle. Viime vuonna Hyvä Joulumieli -keräys tuotti yli 1,3 miljoonaa euroa, joilla autettiin lapsiperheitä Suomessa.

Tänä vuonna Hyvä Joulumieli -keräyksen tavoittena on jakaa 18 000 lahjakorttia, joilla vähävaraiset tai vaikeassa elämäntilanteessa olevat lapsiperheet voivat hankkia ruokatarvikkeita joulun alla.

Lahjakortin voi saada lapsiperhe, jossa on vaikea taloudellinen tilanne johtuen esimerkiksi yksinhuoltajuudesta, pitkäaikaistyöttömyydestä, vanhempien pätkätöistä, sairaudesta, vammaisuudesta tai kriisitilanteesta. Suomen Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton vapaaehtoiset jakavat yhteensä 18 000 lahjakorttia tuomaan jouluiloa.

Jouluisin terveisin,
Receptumilaiset