Verkkoapteekki Apohem kasvaa Ruotsissa huimaa vauhtia. Jatkuvan kasvun takaavat muun muassa Receptumin tuella rakennetut tehokkaat taustajärjestelmät, jotka varmistavat asiakaslupauksen nopeasta toimituksesta.

Takaisin

ASIAKAS

Apohem

Toimitusjohtaja
Gustav Hasselgren

Omistajat
Axfood, Novax, Johan Bergenheim

Henkilökunta
Noin 20–30 ihmistä

Apohem on uusimpia tulokkaita Ruotsin verkkoapteekkimaailmassa. Se on onnistunut kolmessa vuodessa vakiinnuttamaan asemansa voimakkaasti kasvavana verkkoapteekkina. Vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla Apohem kasvoi yli 300 prosenttia verrattuna vuoden 2019 vastaavaan ajanjaksoon.

Verkkoapteekki Apohem aloitti toimintansa vuonna 2017, kun kaupan ja palvelualan yrityksiä omistava Axel Johnsongruppen etsi itselleen uutta toimialaa ja päätti investoida Ruotsissa vahvasti kasvavaan verkkoapteekkialaan. Apohemin omistajaksi tuli Axel Johnsongruppenin myötä muun muassa päivittäistavaroiden tukku- ja vähittäiskaupan iso tekijä Axfood.

“Apohemin tavoitteena on ollut alusta asti kasvaa nopeasti laajalla valikoimalla, nopealla toimituksella ja tarkkaan mietittyjä kumppanuuksia hyödyntämällä”, kertoo Michaela Skog, farmaseuttinen johtaja ja lääkevastaava.

Apohemin teknologiajohtaja Hans Rofors mainitsee kasvun mahdollistavista kumppanuuksista esimerkkinä Axfoodin oman ruuan verkkokaupan mat.se.

“Pystymme tarjoamaan asiakkaillemme mahdollisuuden tilata samalla kertaa ruuat ja apteekkituotteet ja ne tuodaan kotiin yhdellä kertaa”, Rofors kertoo.

Receptum vakuutti osaamisellaan

Receptum tuli Apohemin kumppaniksi sekä apteekkijärjestelmän toimittajaksi vuonna 2018, kun Apohem oli siirtymässä startup-vaiheesta täysipainoiseen apteekkitoimintaan reseptilääkkeineen kaikkineen. 

“Tutkimme järjestelmätoimittajia ja Receptum vakuutti verkkokauppatoiminnan syvällisellä ymmärryksellään ja apteekkialan osaamisellaan”, Michaela Skog kertoo.

Skogin mukaan heti yhteistyön alussa vakuutti se, miten Receptumilla oli paitsi osaamista myös kyky pysyä tiukassa aikataulussa, joka vaati työtä ja siihen paneutumista.

“Olemme Hansin kanssa tulleet Apohemille vasta, kun Receptum oli jo kumppani. Meillä on tapana arvioida olemassa olevat kumppanimme ja voi sanoa, että yhteistyömme Receptumin kanssa on vain jalostunut. Meillä on erinomainen dialogi yhteyshenkilömme tuotepäällikkö Juha Sevannon kanssa”, sanoo Apohemin sovelluspäällikkö Nikolaj Farrell.

Heti yhteistyön alussa vakuutti se, miten Receptumilla oli paitsi osaamista myös kyky pysyä tiukassa aikataulussa.

Kehitystyö vaatii hyvää vuorovaikutusta järjestelmätoimittajan kanssa

Apohem on muuttamassa varastonsa Tukholman alueelle ja samalla koko varastonhallintajärjestelmä ja se, miten verkkokauppa toimii jatkossa mahdollisimman tehokkaasti yhdessä logistiikan kanssa, menee uusiksi.

“Tämän tason muutos vaatii kehitystyötä ja Receptum on ollut todella avoin uusille ideoille ja vienyt niitä hyvin eteenpäin”, Nikolaj Farrell kiittelee.

Hans Roforsin mukaan on hienoa, että Receptumilla ei olla ainoastaan avoimia uusille kehitysideoille vaan heillä on myös omia ehdotuksia. 

“Kun on toimiva dialogi kumppanin kanssa, saadaan oikeasti hyviä tuloksia ja se on juuri hyvän kumppanin parhaita puolia”, Rofors kehuu. 

Vakaa järjestelmä ja erinomainen asiakastuki

Apohem on ottanut Receptumilta täyden palvelun paketin: palvelimet, työasemat, MAXX-apteekkijärjestelmän, integraation verkkokauppaan ja reseptilääkkeiden varastonhallinnan sekä ruotsinkielisen asiakastuen.

MAXX on ollut vakaa systeemi, jonka toiminta ei Roforsin mukaan ole tukea tarvinnut. Skog kertoo farmaseuttien olleen myös tyytyväisiä toimivaan asiakastukeen, jota saa aina kaivatessaan. 

”Juha Sevanto Receptumissa on meille erittäin tärkeä, koska hän voi auttaa meitä monissa eri asioissa. Hänen tietämyksensä farmaseuttisista prosesseista yhdessä järjestelmän osaamisen kanssa on erittäin arvokasta”, Skog sanoo.

Kun on toimiva dialogi kumppanin kanssa, saadaan oikeasti hyviä tuloksia ja se on juuri hyvän kumppanin parhaita puolia.

IT-alan ammattilaiset Farrell ja Rofors lisäävät, että he ovat itse opetelleet apteekkialaa tekemisen kautta ja siinä osaavan tuotepäällikön tuki on ollut tärkeää.

“Juha on pystynyt aina perustelemaan selkeästi, miksi tietynlainen prosessi tarvitaan järjestelmään, jotta se täyttää apteekkitoiminnan viranomaisvaatimukset”, Farrell kertoo.

Pandemia kasvatti myyntiä 400 prosenttia

Keväällä alkanut koronapandemia kasvatti Apohemin myyntiä nopeassa tahdissa noin 400 prosenttia. Tarvittiin lisää farmaseutteja sekä työasemia ja äkkiä.

“Saimme kaiken todella nopeasti Receptumilta ja säilytimme sen ansiosta asiakaslupauksemme nopeasta toimituksesta tuona hektisenä aikana”, Rofors kiittelee.

Apohem lupaa 1–3 päivän toimituksen reseptilääkkeille ympäri Ruotsin.

Verkkoapteekin myynti on pandemian alusta alkaen pysynyt korkealla tasolla, joten varastonhallinnan ja logistiikan kehittäminen kesällä tuli oikeaan aikaan ja tarpeeseen. 

Eikä Receptumin aikataulut ole pettäneet tässäkään projektissa, vaan Roforsin mukaan projekti etenee erinomaisesti suunnitellulla tavalla. Syksyllä Apohem pääsee toiminnassaan uudelle tasolle.

Luvassa on kasvua ja jotain suurta 

Apohem teetti vastikään asiakastutkimuksen, jonka tuloksena se keskittyy nyt holistiseen, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja terveydenhoitoon.

“Inspiroimme asiakkaitamme terveelliseen elämäntapaan tekemällä yhteistyötä erilaisten asiantuntijoiden ja alan some-vaikuttajien kanssa. Pelkät tuotteet eivät riitä hyvinvointiin, vaan tarvitaan kokonaisnäkemystä ja -tekemistä”, Skog painottaa.

Apohemin oma tiimi tuottaa lisäksi jatkuvasti monipuolista sisältöä hyvinvoinnin tueksi. Sisältöjen avulla asiakkaat saavat tietoa vaikkapa hyvän unen laadun kehittämiseksi tai miten välttää esimerkiksi juoksijan vammat ja toisaalta hoitaa niitä.

Pitäkää silmänne auki, sillä isoja asioita tapahtuu, kolmikko lupaa.

Apohem
Hans Rofors, Michaela Skog ja Nikolaj Farrell muodostavat Apohemin ydinkolmikon.