Takaisin

ASIAKAS
Vantaan 6. Hakunilan apteekki
Perustettu 1974
Apteekkari Heli Lainonen
Sivuapteekki: Länsimäen sivuapteekki
Yhteensä noin 20 työntekijää
Yhteensä noin 130 000 reseptiä vuosittain

“Käyttöönoton jälkeen lääkeostotietojen reaaliaikaista tiedonsiirtoa ei työnteossa oikeastaan huomaa millään tavalla. Reaaliaikainen tilitys on muutos, jota ei kannata pelätä”, proviisori Teemu Pietarinen kertoo. Hän työskentelee Hakunilan apteekissa, joka on yksi koko Suomen kolmesta pilottiapteekista, joissa reaaliaikainen tilitys otettiin käyttöön lokakuun alussa.

Marraskuun alusta lähtien kaikki Suomen apteekit siirtyvät vähitellen reaaliaikaiseen tiedonsiirtoon Kelan kanssa siten, että viimeisetkin apteekit ovat ottaneet reaaliaikaisen tilityksen käyttöön ensi maaliskuun alkuun mennessä.

Hakunilan apteekin apteekkari Heli Lainonen ja proviisori Teemu Pietarinen antavat omien pilottikokemusten perusteella kolme vinkkiä reaaliaikaiseen tilitykseen siirtymisessä.

  • Siirtyminen kannattaa suunnitella hyvin ja kelaerien kuukausitilitys täytyy tehdä vanhalla mallilla edellisenä iltana ennen reaaliaikaisen tilityksen käyttöönottoa.
  • Koska seuraavana päivänä ostokertoja ei voi enää korjata helposti, ostokerrat pitää käsitellä kuntoon saman päivän aikana. Esimerkiksi pitää olla tarkkana sellaisten reseptien käsittelyssä, joiden tuotteita ei voida toimittaa saman päivän aikana.
  • Puhelinreseptit ja paperireseptit pitää käsitellä loppuun asti reseptinkäsittelyssä. Mitään reseptejä ei voi enää kuitata kassalla.

Reaaliaikainen tiedonsiirto on teknisesti valmis otettavaksi käyttöön pilotin perusteella. “Ensimmäisenä päivänä meillä oli ongelmia, mutta Receptum korjasi ne nopeasti saman päivän aikana, ja sen jälkeen tilitykset ovat sujuneet ongelmitta. Meidän työssä reaaliaikaisuus ei näy millään tavalla vaan toimii hyvin taustalla, proviisori Teemu Pietarinen kertoo.

Reaaliaikaisuus parantaa asiakaspalvelua

“Tämä muutos vaikuttaa positiivisesti asiakaspalveluun, koska reseptinkäsittelyssä farmaseutit saavat reaaliaikaiset tiedot. Jo nyt asiakkaat kysyvät meiltä omavastuun katto-osuuden täyttymisestä, mutta koska emme näe, mitä asiakas on muista apteekeista ostanut, emme ole voineet sitä hänelle kertoa”, Heli Lainonen kertoo.

Kun kaikki apteekit ovat reaaliaikaisen tilityksen piirissä ensi keväänä, apteekit saavat nopeammin tiedon siitä onko asiakkaan omavastuun katto-osuus täyttynyt. Kun kaikki tiedot siirtyvät reaaliaikaisesti, tulee apteekkeihin tieto katon täyttymisestä viimeistään seuraavana päivänä, kun Kela on käsitellyt ostokerrat.

“Reaaliaikainen tilitys vähentää kelaerien käsittelyyn liittyvää työtä apteekeissa”, Lainonen sanoo.

Toisaalta jos ostokertoja joudutaan korjaamaan, muutos lisää ostokertojen korjaustöitä, koska muutoksia ei voi enää tehdä seuraavan päivän aikana. “Mutta korjauksia ei tarvitse tehdä, jos ostokerrat tehdään kerralla oikein”, Lainonen painottaa.

Heli Lainonen on aktiivisesti mukana kehittämässä apteekkialaa. Hän toimii Suomen Apteekkariliiton tietotekniikan neuvottelukunnassa ja Helsingin apteekkiyhdistyksessä.

Kela ohjeistaa apteekkeja

Kela ohjeistaa apteekkeja reaaliaikaisen tiedonsiirron käyttöönottoon valmistautumisesta näin:

  • Allekirjoita uusi sitoumus kahtena kappaleena ja lähetä sitoumukset Kelaan viimeistään viikkoa ennen apteekin siirtymistä reaaliaikaiseen tiedonsiirtoon
  • Päivitä apteekkiohjelma järjestelmätoimittajan ohjeiden mukaan
  • Ohjeista apteekin henkilökunta reaaliaikaiseen lääkeostojen ja tilitystietojen tiedonsiirtoon

Lue lisää Kelan ohjeistuksesta.

Reaaliaikaiseen tilitykseen siirtyminen valmistelee alkuomavastuuta, joka on parhaillaan viranomaisten valmistelussa. Lue lisää…