Takaisin

ASIAKAS
Aarre Apteekki, Riihimäen II Apteekki
Apteekkari Kirsi Rosenqvist
12 työntekijää
Noin 100 000 reseptiä vuodessa (arvio)

”Olisi hukkaan heitettyä rahaa sijoittaa täydelliseen tekniikkaan ja jättää opettelematta sen käyttö kunnolla”, toteaa tuore apteekkari Kirsi Rosenqvist. Hyvä koulutus on yksi Aarre Apteekin kantavista voimista.

Uusi apteekkari pöllytti kaiken vanhan pois, kun hän uudisti vuoden 2015 marraskuussa Riihimäellä Majakka apteekin Aarre Apteekiksi. Täysin uudet apteekkitilat rakennettiin vanhaan kenkäkauppaan, MAXX-järjestelmä ostettiin kaikilla ominaisuuksilla ja uudet valvontakamerat sekä lääkerobotti tulivat taloon. Paljon vanhaa ei uuteen apteekkiin siirtynyt. Uuden apteekin myötä myös henkilökuntaan satsattiin koulutuksilla.

”Olen oppinut kahdessa kuukaudessa enemmän kuin kuudessa vuodessa”, kertoo proviisori Irja Loimuneva innostuneena. ”Työhön on tullut myös tehokkuutta. Esimerkiksi palvelutapauskoulutuksen jälkeen pääsimme eroon kaiken maailman lipuista ja lapuista ja tarpeesta käydä kysymässä kollegalta apua asioissa, jotka löytyvät nyt helposti koneelta.”

Tekninen työntekijä Helka Sarkeala nyökyttelee vieressä. ”Ennen moni työtehtävä näytti vierestä katsottuna vaikealta, mutta koulutuksen jälkeen työ tuntuukin helpolta. On myös todella motivoivaa, kun saa tehdä entistä monipuolisemmin töitä”, hän hehkuttaa.

Apteekkari Kirsi Rosenqvist, tekninen työntekijä Helka Sarkeala ja proviisori Irja Loimuneva iloitsevat Aarre Apteekin toimivista tiloista.

Oppimiselle pitää antaa tilaa

Apteekkari Kirsi Rosenqvistillä on monivuotinen kokemus lääkealan lehtorina Stadin ammattiopistossa. Opetusvuosinaan hän on ehtinyt pohtia koulutuksen, opettamisen ja oppimisen merkitystä.

”Oppimisen halun pitää lähteä ihmisistä itsestään. Ei voi antaa vain ohjeita. Oppiminen on jatkuva prosessi ja kokemuksen myötä tulee syvempi ymmärrys, mitä, miten ja miksi on tekemässä asioita”, Rosenqvist pohtii.

Hän haluaa, että apteekissa on rento ilmapiiri, jonka asiakaskin voi aistia heti sisään astuessa.

”Rentous kannustaa myös opettelemaan. Kenelläkään ei saa olla pelkoa epäonnistumisesta tai muuten ensimmäinenkin kehitysaskel jää tekemättä. Ei voi kehittyä, ellei epäonnistumisia sallita. Jos ei ole aiemmin saanut tehdä jotain, eihän sitä voi heti osata. Oppimiseen kuuluu myös lupa tehdä virheitä. ”, Rosenqvist analysoi.

Koulutus parantaa tulosta ja työhyvinvointia

Aarre Apteekissa on koulutettu alusta alkaen järjestelmällisesti. Osaaminen kartoitetaan ensin ja koulutetaan vasta sitten. Tavoitteena on, että työskentely tehostuu, kun kaikki osaavat käyttää apteekkijärjestelmän työtä nopeuttavia ja helpottavia ominaisuuksia.

”MAXX otetaan 100-prosenttisesti käyttöön Receptumin koulutusten avulla, toiminto toiminnolta. Kun aloitimme varsin puhtaalta pöydältä, ei ole vanhoja käytäntöjä rasitteena”, Kirsi Rosenqvist kertoo.

”Kehityskeskusteluissa asetamme henkilökohtaisia ja yhteisön tavoitteita ja koulutusten on tarkoitus tukea niitä”, apteekkari kertoo. Hän on jakanut henkilökuntaa myös tiimeihin ja antanut erilaisia vastuualueita.

Rosenqvistilla on tavoitteena tarkkaan dokumentoitu laatujärjestelmä, jossa kaikki lähtee asiakkaan tarpeista ja tähtää asiakkaan tyytyväisyyteen. Henkilöstön kehittämisellä on tässä kantavan rakenteen asema.

”Perustan on oltava kunnossa, jotta voi rakentaa toimivan, asiakasta parhaimmalla tavalla palvelevan kokonaisuuden”, Kirsi Rosenqvist sanoo. ”Tyytyväiset asiakkaat ovat koko toimintamme perusta.”

Apteekkari Kirsi Rosenqvistin koulutusteesit

  • Koulutus motivoi ihmisiä ja edesauttaa työhyvinvointia.
  • Koulutus lisää tehokkuutta.
  • Koulutuksella tekniikasta saadaan enemmän hyötyä.
  • Ei voi oppia, jos ei saa tehdä.
  • Oppiminen on prosessi, jossa osaaminen syvenee vähitellen
  • Epäonnistumiset kuuluvat osana uuden opetteluun.