Meilahden apteekin apteekkari Tuija Tilander-Leppä tietää, kuinka tärkeää on kohdata jokainen ihminen empaattisesti. Helsingin Siltasairaalassa sijaitsevan apteekin asiakaskunta koostuu sairaalan potilaista ja asiakkaista sekä hoitohenkilökunnasta, paikallisia meilahtelaisia unohtamatta. Sairaalaympäristössä toimimisessa on omat lainalaisuutensa.

Koskaan ei voi tietää, mitä toinen käy läpi. Sillä ajatuksella apteekkari Tuija Tilander-Leppä ja apteekkitiiminsä kohtaavat asiakkaansa Meilahden apteekissa joka päivä.

– Asiakasta on aina hyvä lähestyä lempeästi. Oma tai läheisen sairastuminen on herkkä tilanne ihmiselle, Tilander-Leppä sanoo.

Sisällä Siltasairaalassa sijaitsevan Meilahden apteekin asiakaskunta koostuu paitsi meilahtelaisista asukkaista niin myös sairaalan potilaista ja heidän omaisistaan sekä sairaalan hoitohenkilökunnasta.

Farmasian ammattitaitoa saa käyttää perusteellisesti joka päivä.

– Minusta tuntuu, että täällä sairaalaympäristössä olemme todella vahvasti farmaseuttisen maailman ytimessä, apteekkari sanoo.

Potilaiden erityistarpeet ovat sairaala-apteekin valikoiman keskiössä

Meilahden apteekki avasi ovensa 23.3.2023. Haastatteluaikaan viikon päivät auki ollut apteekki on pitänyt apteekkarin ja apteekkitiimin kiireisenä.

– Kaikilla tulee savua korvista, kun on niin paljon mielessä, Tuija Tilander-Leppä nauraa.

Apteekin perustaminen vaatii kymmeniä erilaisia sopimuksia erinäisille alihankkijoille ja yhteistyökumppaneille. Näiden pohjalta asennetaan ja testataan paljon tekniikkaa, jotta koko toimintaketju saadaan toimimaan. Sairaalaympäristö tuo mukaan oman mausteensa erinäisten kulkulupavaatimusten muodossa.

Siltasairaalan osastofarmaseutti Raija Siirtola on tuttu näky Meilahden apteekissa.
Siltasairaala ja Meilahden apteekki tekevät tiivistä yhteistyötä. Siltasairaalan osastofarmaseutti Raija Siirtola on tuttu näky Meilahden apteekissa.

Meilahden apteekki on Tilander-Lepän ensimmäinen ja se perustettiin Receptumin Sanna Pietiäisen ja Linda Seppälän avulla. Uuden apteekin perustamisessa on omat haasteensa esimerkiksi varaston suhteen. Mistä tietää, mitä apteekissa tarvitaan, kun myyntidataa ei ole ehtinyt kerääntyä?

– On täysin mahdotonta saada valikoimaa oikein ilman aiempia asiakkaita. Onneksi apuna olivat Receptumin asiantuntijat ja Jorvin apteekin vinkit siitä, mitä kannattaa ottaa sairaalan sisällä olevan apteekin varastoon, Tilander-Leppä kertoo.

Sairaalan yhteyteen perustettavassa apteekissa tulee huomioida paitsi hoitohenkilökunnan tarvitsemat tuotteet, niin myös sairaalan mahdolliset erityisalat: esimerkiksi Siltasairaalassa hoidetaan paljon syöpää sairastavia potilaita, ja se on huomioitu Meilahden apteekin valikoimissa ja varastossa. Meilahden apteekissa jokainen apteekkilainen pääseekin hyödyntämään syvällisesti omaa osaamistaan lääkeneuvonnan ja lääketurvallisuuden saralta.

Jahka Meilahden apteekilla on takanaan useampia toimintakuukausia, voidaan MAXXin raporteista ottaa kaikki hyöty irti esimerkiksi myyntimääriin, tuotteisiin ja asiakasvirtapiikkeihin liittyen. Iltapäivän kotiutusajat näkyvät jo nyt Meilahden apteekin asiakasvirrassa selkeänä asiakaspiikkinä, johon apteekilla on toki varauduttu riittävällä varastolla ja henkilökunnalla.

Asiantuntijakumppani tukee apteekkaria uuden edessä

Kun on ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, saattaa tarvita apua. Näin on käynyt myös Tuija Tilander-Lepän matkalla Meilahden apteekin apteekkariksi. Receptumin ammattilaisten henkilökohtainen apu on tuntunut Tuijasta korvaamattomalta.

– Sanna on pitänyt minusta huolta – sellainen tunne minulla on. Välillä apteekin perustamisvaiheessa tuli kriisihetkiä, jolloin soitin Sannalle. Yleensä hän rauhoitteli ja sanoi, että ei mitään hätää, Tilander-Leppä kiittelee.

Apteekkari suosittelee ottamaan tarjotun avun ja vinkit avosylin vastaan:
– Receptumilta tulee aina tarpeellisia vinkkejä, vaikka olisikin käyttänyt MAXXia vuosikymmeniä, kuten minä olen. Koskaan ei myöskään ole sellainen olo, että asioita tuputettaisiin, vaan neuvonta on luontevaa.

Apteekilla oli sen avaamispäivänä apuna myös Receptumin asiakasneuvojat Kaaria Koski ja Aija Toivanen. Tuija koki Receptumin paikallaolon tärkeäksi, vaikka hänellä ja apteekkitiimiläisillään olikin jo runsaasti kokemusta farmasia-alalta.

– Kaaria ja Aija olivat auttamassa ja lopulta he sanoivat, että nyt näyttää siltä, että homma on hanskassa. Vastasin, että eiköhän me tässä tämä viimeinen tunti pärjätä omillamme, Tuija nauraa.