Suomen ensimmäinen MAXX-ohjelmisto otettiin käyttöön 14 vuotta sitten Helsingissä. Kipparlahden apteekin entinen apteekkari Pirkko Multala palasi muistoissaan vuosia taaksepäin – ja nykyinen apteekkari Eija-Leena Niininen kohtasi hänet nykyhetkessä, jossa MAXX on kehittyneempi kuin koskaan.
Eräänä keväisenä maaliskuun viikonloppuna vuonna 2008 Helsingin Kipparlahden apteekissa kävi kuhina. Upouusi, edellisen vuoden loppupuolella rakennettu apteekkitila oli täynnä Receptumin ammattilaisia, apteekkiarjen helpottajia. Tunnelma oli jännittynyt ja innostunut samaan aikaan. Suomen ensimmäistä MAXX-ohjelmistoa asennettiin Pirkko Multalan ensimmäiseen omaan apteekkiin.
– MAXX oli itselleni ainoa vaihtoehto apteekkiohjelmistokseni tuon ajan ohjelmistoista. Olihan se ihan ratkaiseva askel eteenpäin apteekkiohjelmistojen kehityksen osalta, Multala muistelee.
Eläköitynyt apteekkari antaa kehuja ensimmäisen MAXXin helppokäyttöisyydestä ja ohjaavuudesta sekä siitä, kuinka helppoa ja intuitiivista oli oppia käyttämään ohjelmistoa.
– Saimme tukea ihan koko ajan ollessamme ensimmäinen MAXX-apteekki. Asiakastukeen ei ollut ikinä ruuhkaa! Multala muistelee naurahtaen.
Jatkuvasti päivittyvä ja kehittyvä MAXX on ollut ajan tasalla ensihetkestä asti
Millaisena Pirkko muistaa MAXXin parissa työskentelyn Kipparlahdessa neljätoista vuotta sitten?
– Kyllähän se sujuvaa oli tuolloinkin. Se it-tuki, ohjelmisto ja kaikki siihen liittyvät tietokantojen interaktiot, info lääkkeiden käytöstä raskaana olevilla tai munuaisten vajaatoiminnassa… Kaikki ne asiat, jotka siihen yhdistyvät, niin MAXXhan oli ja on ihan hirvittävän tärkeä työkalu jokaisen asiakaskohtaamisen aikana, Pirkko Multala sanoo.
Jatkuvasti päivittyvä ohjelmisto pysyi tuolloinkin ajan tasalla kaikissa farmasia-alan muutoksissa.
– Pystyi aina luottamaan siihen, että kun tuli jokin iso muutos vaikkapa Kela-korvauksissa tai missä tahansa, niin aina ne järjestyivät. Ei tarvinnut ottaa siitä huolta, koska kyllä se Receptum hoitaa ne ajallaan! Sitä minä aina ihmettelen, että miten kaikki pystytään hoitamaan, Multala kehuu.
– Apteekkarin näkökulmasta ajattelen, että tietojärjestelmät ja niiden jatkuva ylläpito on todella tärkeä asia. Se turvaa koko apteekin perustoiminnan, Pirkko Multala summaa.
Potilasturvallisuus koheni MAXXin kehityksen myötä
Digitalisaatio toi mukanaan enemmän aikaa asiakaspalveluun, kun ”Kela-pinkat” jäivät pois apteekkilaisen työtehtävistä.
– Kun paperireseptit olivat vielä voimassa, niin pinkat piti viedä määräaikaan mennessä Kelaan. Ne vietiin aina fyysisesti, jotta tiesi, että ne menivät varmasti perille. Noin yleensä niiden pinkkojen tekeminen, papereiden ja lappujen säästäminen vei aikansa. Se olikin iso muutos apteekkiarkeen, kun niitä ei enää tehty, Pirkko Multala muistelee.
Aika ennen e-reseptiä tuntuu Multalasta kaukaiselta: aiemmin reseptiä uusittaessa asiakkaiden paperireseptejä vietiin uusittaviksi terveysasemalle viikoittain.
– Siinähän oli ihan fyysistä ajoa sinne terveysasemalle edestakaisin, ja sen muistaminen, että mitä piti uusia, jäikö sinne jotain vanhoja reseptejä, tai jäikö jotain uusimatta. Se oli semmoista jatkuvaa paimentamista. On kyllä todella paljon taustatyötä jäänyt pois apteekkiarjesta, verraten aiempaan.
Kipparlahden apteekin entinen apteekkari Pirkko Multala kiittelee MAXXia potilasturvallisuuden parantamisesta.
– Lääkkeiden yhteisvaikutusten havaitseminen ja muut mahdolliset riskit on helposti havaittavissa MAXXin avulla. Sehän lisää lääketurvallisuutta kaiken kaikkiaan, Multala toteaa.
Perusteellisesti hoidettu apteekki oli helppo ottaa haltuun
Kipparlahden apteekkia johtava Eija-Leena Niininen sai pari vuotta sitten hoidettavakseen perusteellisesti johdetun apteekin. Erityisesti varastonhallinnan esimerkillinen olemus ilahdutti Niinistä suuresti.
– En olisi voinut ajatellakaan mitään parempaa! Niininen kehuu ja jatkaa:
– Varasto oli oikein hyvä ja henkilökuntakin todella mukava. Apteekkia oli pidetty ja hoidettu juuri niin kuin pitäisi.
Pirkko Multala tapasi valmennuttaa henkilökuntaansa jatkuvasti. Erityistä huomiota annettiin asiakaspalvelukokemukselle, jonka laatua seurattiin muun muassa haamuasiakastutkimusten avulla.
Apteekkari Multala hyödynsi MAXXin dataa apteekkinsa johtamisessa ja seurasi muun muassa asiakkaidensa keskiostosta ja sen kehitystä.
– Myös itsehoitopuolen asiakasneuvontaan, lääkeneuvontaan ja koko asiakaspalveluprosessiin panostettiin paljon, Multala muistelee ja kiittelee erityisesti MAXXin hyvää grafiikkaa.
MAXXin hyvinkin pikkutarkan tason tietoa antavat raportit saavat kiitosta myös apteekkari Niiniseltä. Yhdeksi hyödyllisimmäksi ominaisuudeksi Eija-Leena Niininen mainitsee uudistetun reseptilistauksen, josta valitaan lääkkeitä.
– Siitä näkymästä olen erityisesti tykännyt. Mielestäni se on hyvin selkeä ja informatiivinen jo heti ensivilkaisulla, Niininen kertoo.
”Minulla on maailman parhaat työntekijät”
Kipparlahden apteekkia kuvataan tunnelmaltaan usein kodikkaaksi ja ihmisläheiseksi apteekiksi.
– Kun tulin tänne apteekkariksi, niin havaitsin heti apteekin lämpimän tunnelman. Uskon asiakkaiden arvostavan tätä tunnelmaa ja sitä hyvää henkilökohtaista palvelua, jota heiltä voi saada, apteekkari Eija-Leena Niininen sanoo.
Niinisestä on tuntunut hyvältä aloittaa apteekkarina Kipparlahden apteekissa, jonka työilmapiiristä on pidetty huolta jo ennen hänen tuloaan taloon. Noin 50 000 reseptuurin apteekissa ei ole paljoa henkilökunnan vaihtuvuutta ja apteekissa vallitsee tiivis yhteishenki.
– Kyllä minulla on maailman parhaat työntekijät, Niininen kehuu.
Apteekkarina Eija-Leena Niininen pyrkii huomioimaan hyvin tehtyä työtä ja kiittämään apteekkilaisiaan arjessa. Hän on osallistuva apteekkari, jonka näkee jatkuvasti palveluvalinnan puolella palvelemassa asiakkaitaan.
Yksi heistä on Niinisen kollega, positiivisen kiireistä eläköityneen arkea elävä Pirkko Multala. Apteekkarit kohtaavat Kipparlahden apteekissa aina muutaman kuukauden välein.
– Seuraan Kipparlahden apteekkia myös sosiaalisesta mediasta, jossa apteekki on hyvinkin aktiivinen. Niinisen apteekkiammattilaiset kirjoittavat mukavia juttuja apteekin sivustoille! Multala kehuu.