Apteekkarin ja proviisorin yhteistyö on parhaimmillaan saumatonta toimintaa apteekin pyörittämiseksi. Liedon apteekissa se on kumppanuutta ja ystävyyttä, joka ulottuu myös työaikojen ulkopuolelle. Apteekkari Elina Hakkarainen johtaa apteekkiaan luottopakkinsa proviisori Reetta Nikkanen apunaan.
Kaksi eläväistä naista istuu vierekkäin yhtä rennosti kuin kotisohvalla. Keskustelu käydään kuitenkin Liedon apteekin apteekkarin ja proviisorin työhuoneessa, jossa ollaan joulukuun kiireistä huolimatta vahvasti joulutunnelmissa.
Apteekkari Elina Hakkarainen ja proviisorinsa Reetta Nikkanen valmistautuvat antamaan Receptumille pilkahduksen Liedon apteekin tehoduon yhteistyöstä, joka on poikkeuksellisen avointa. Avoimuus, kunnioitus ja yhteen hitsautuminen eivät jää epäselviksi kaksikkoa tarkkaillessa: ne tulevat läpi toisen lauseiden täydentämisestä, katseista ja naurusta. Kemiasta. Ilo läikkyy Liedon apteekissa!
Ja sen ulkopuolella, kuten edellisenä viikonloppuna, jolloin – kuten apteekkari itse asian ilmaisee – ”meinasi peffa revetä, kun oli niin hauskaa”.
Yli puolitoista vuotta yhteistyötä tehnyt kaksikko on ehtinyt tehdä paljon yhdessä. Proviisorista on ollut suuri apu paitsi apteekin uudistuksissa, myös päivittäisessä apteekkiarjessa, jossa apteekkari suuntaa suuret linjat ja ottaa proviisorin mukaan kaikkeen muuhun apteekin pyörittämisen työhön.
Proviisori apteekkarin apuna uudistuksissa
Elina Hakkarainen aloitti Liedon apteekin apteekkarina lokakuussa 2021. Uuden apteekkarin huomio kiinnittyi apteekkitiimin työergonomiaan ja työskentelykalustoon, joka ei taipunut kaikkien tarpeisiin: Liedon apteekin farmasistien pituusero kun saattaa huidella yli 30 sentissä!
– Eräs aikaisempi apteekkarini tapasi sanoa, että ”nahka on kallista ja rauta on halpaa. Nahkaa on myös vaikeampi saada”. Hän tarkoitti, että työntekijät ovat kalustoa kalliimpaa ja heistä täytyy pitää huolta. Jos tarvitaan uusi kone tai tuoli, niin hankitaan se. Ohjelmiin ja tekniikkaan investoiminen on pikkuraha henkilöihin verrattuna, apteekkari Hakkarainen sanoo.
Työpisteiden kalusteiden kuten säädettävien työpöytien lisäksi Elina uusi myös muun kaluston sekä tekniikan. Digitaaliset hintalaput apteekille saatiin tammikuussa 2022. Reseptipuolen varastoon saatiin robotti ja asiakastilaan vuoronumerojärjestelmä, joka on integroitu MAXXiin.
Myös apteekin valvontakamerat ja puhelinjärjestelmä ovat integroidut MAXXiin. Ainoastaan mainosnäytöt ovat erillisessä järjestelmässä. MAXXin kautta pystyy tekemään ja seuraamaan apteekin toimintoja sujuvasti.
– Verkkoapteekkitilausten täytyy näkyä helposti järjestelmästä, jotta kaikki menee kätevästi, Liedon apteekin proviisorina yli puolitoista vuotta ollut Reetta Nikkanen kertoo.
MAXX oli käytössä Liedon apteekissa Elinan tultua ohjaksiin ja apteekkari saikin ottaa syväsukelluksen itselleen uuden järjestelmän käyttöön. Onneksi uuden tiiminsä suvereenit MAXX-taidot auttoivat sisäänajossa, kuten myös Receptumin asiakastuki. MAXXnet on ahkerassa käytössä paitsi intransa puolesta, niin myös järjestelmän käyttöapuna, käyttöohjeita etsiessä.
Elina Hakkarainen uskoo uuden järjestelmän opettelun lähentäneen aikanaan apteekkaria ja uutta tiimiään.
– Kun apteekkarina kysyin tiimiläisiltä apua apteekkiarkeen, niin se teki minusta helpommin lähestyttävän johtajan, Elina Hakkarainen pohtii.
Luottamus antaa vastuuta, joka koulii oman apteekin vetäjäksi
Apteekkari Hakkaraisen aloitettua Liedon apteekkilaiset saivat kokea osallistuvaa johtamistyyliä. Elina työskenteli päivittäin asiakaspalvelussa ja reseptinkäsittelyssä yhdessä tiiminsä kanssa.
– Hankkiessani näin ison apteekin kuvittelin, että olen johtajana ja jättäydyn pois asiakaspalvelusta. Olin kuitenkin järjestänyt itselleni mahdollisuuden tehdä 12-tuntisia työpäiviä, niin niitä sitten tein, Elina nauraa ja jatkaa:
– Nyt olen ottanut takaisin, enkä ole kolmeen kuukauteen tehnyt kuin pari-kolme reseptinkäsittelyä.
Se on mahdollista, kun aisaparina on tuttu luottoproviisori Reetta Nikkanen. Kaksikko tiesi toisensa ennestään ennen Reetan tuloa Liedon apteekille keväällä 2022, mutta eivät olleet silloin vielä ystäviä. Keskinäinen dynamiikka kehittyi hiljalleen ja luottamus syventyi lopulta niin suureksi, että Elina halusi jakaa proviisorillensa suurempaa vastuuta ja samalla koulia hänestä mahdollisimman hyvän oman apteekkinsa vetäjän.
– Meidän keskinäinen työnjakomme on hieman enemmän kuin apteekkarin ja proviisorin perinteinen työnjako. Meillä oli esimerkiksi juuri tilitoimiston vuosipalaveri, jossa oli mukana myös Reetta, Elina kertoo.
Luottamus näkyy joka päivä läpi apteekkiarjen.
– Hoidan päivittäisen apteekkitoiminnan kokonaan. Elina tekee lopulliset päätökset ja minä informoin, jos on jotain, mistä pitää kertoa, Reetta Nikkanen kertoo.
MAXXista saatava data on kovassa hyötykäytössä proviisorin työarjessa. Nikkanen seuraa esimerkiksi keskiostosta ja kampanjamyyntejä ja raportoi viikottain henkilökunnalle, missä mennään. Varastonhallinta tehdään vahvasti lukujen perusteella, seisovia tuotteita ja menekkiä seuraten.
Ruuhka-ajat ja muut tiedot antavat tärkeää osviittaa myös työvuorosuunnittelun tueksi.
– Haluamme palvella asiakkaita kokonaisvaltaisesti paremmin, apteekkari Elina Hakkarainen sanoo.
”Farmaseutin täytyy voida tehdä asiakastyötä omalla persoonallaan”
Elina Hakkarainen on työskennellyt uransa aikana 15 eri apteekissa, joista kaikista on tarttunut mukaan oppeja erityisesti henkilökunnan hyvinvoinnin tukemiseksi. ”Muista, että henkilökunta pitää hoitaa hyvin”, Elina kertaa.
– En ole vielä sairastunut apteekkarin tautiin, eli keskittynyt keräämään rahaa ja mammonaa. Se johtuu siitä, että olen ollut meidän viisihenkisen perheemme elättäjä koko ajan, Elina Hakkarainen kertoo.
– Raha ei ole koskaan ollut minulle tavoittelemisen arvoista, vaan toimiva arki on – siksi olen aina asunut lähellä työpaikkaa! Työpaikallakin pyrin siihen, että arki toimii.
Proviisori Reetta Nikkanen katsoo Elinaa ja puhuu kauniisti apteekkarin persoonasta ihmisenä ja johtajana.
– Elina on kauhean empaattinen ja helposti lähestyttävä, ja meillä on aina [työhuoneen] ovi auki. Tuo ei hiljene ikinä, se on kyllä aika varmaa! Reetta räkättää.
Monesti apteekkarilta saattaa unohtua, että henkilökunta on se, joka tuo rahan taloon. Elina arvostaa jokaisen apteekkilaisensa työpanosta:
– Mielestäni farmaseutin täytyy voida tehdä asiakastyötä omalla persoonallaan, ettei joudu jarruttelemaan huonon johtamisen tai ikävän pomon takia. Siksi mielestäni kaikki kivet kengässä täytyy saada pois, jotta mitään ei hierrä – jotta asiakkaat voivat saada parhaan palvelun, apteekkari Hakkarainen sanoo.
Empaattisen johtajan erikoislahjat yllättävät
Liedon apteekin apteekkari Elina Hakkarainen ottaa tiiminsä huomioon – ehkäpä keskimääräistä konkreettisemmin ja useammin, proviisori Reetta Nikkanen kertoo.
– Kun hän näkee ihanan kassin jossain markkinoilla, niin hän saattaa ostaa sellaisen kaikille. Tai kivan luontokirjan tai kalenterin. Yhtäkkiä seuraavana päivänä ilmestyy uusi lahja ja välillä täytyy kirstun vartijana vähän toppuutella, ettei kaikille tarvitse uusia kenkiä ostaa, Reetta muistelee.
– Sehän onkin ollut ainoa tilanne, jossa olen antanut henkilökunnalle kenkää! Elina hekottaa ja muistelee tiimilleen ostamiaan työkenkiä.
Globaalisti raskaan vuoden ja apteekkivuoden kiireisimmän kuukauden joulukuun jälkeen apteekkari lahjoitti henkilökunnalleen jotain korvaamatonta: aikaa.
– Jokainen sai joululahjaksi kaksi vapaapäivää alkuvuonna pidettäväksi, apteekkari kertoo.