Loimaan 1. apteekin apteekkari Anne Kanerva kouluttaa apteekkilaisiaan määrätietoisesti. Koulutuksilla kasvatetaan osaamista, jolla pystytään ketterästi vastaamaan kaikenlaisiin apteekkitoiminnan haasteisiin. Kanervalla on jo seuraavat Receptumin koulutukset varattuina tulevalle syksylle.
Tutustu Receptumin koulutuksiin:
Kesä alkaa monessa apteekissa haastavissa tunnelmissa, kun apteekkiammattilaisia ei riitä jokaiseen apteekkiin loma-aikaa tasoittamaan.
Loimaalla apteekkiaan johtava Anne Kanerva kertoo iloisena, ettei se seikka vaivaa hänen apteekkiaan tänä kesänä.
– Minulla on äärettömän hyvä tilanne tällä hetkellä. Meille on tulossa tuttu proviisoriopiskelija, joka tulee nyt kolmatta kesää meille töihin. Lisäksi uusi farmaseutti aloitti kesäkuun alussa, Loimaan 1. apteekkia luotsaava Kanerva kertoo.
Vaikka kesä on vasta alussa, siintää Anne Kanervan katse jo tulevassa syksyssä. Määrätietoisesti itseään ja apteekkilaisiaan kouluttanut apteekkari Kanerva on jo varannut syksylle kouluttautumisaikaa.
– Farmaseuttisesta henkilöstöstä seitsemän yhdeksästä suorittaa lääkehoidon arvioinnin koulutusta, ja sillä mennään vuoden loppuun. Lisäksi on tarkoitus osallistua Receptumin palveluvalinnan kehitys -koulutukseen, joka tarjoaa työvälineet palveluvalinnan kehittämiseen hyllyvastaaville, Kanerva suunnittelee.
Koulutus näkyy apteekkitalouden hyvinvointina
Koulutus on oiva keino lisätä työn merkityksellisyyttä ja sitouttaa apteekkilaisia työhönsä. Samalla apteekkiammattilaiselle annetaan mahdollisuus kehittyä työssään ja laajentaa osaamistaan. Kun motivoitunut apteekkilainen opiskelee lisää, se säteilee asiakaskokemukseen saakka. Ja kun asiakaskokemus on kunnossa, se näkyy myös apteekkitaloudessa.
Myyntiin voi vaikuttaa myös kehittämällä palveluvalintaa, jonka koulutusta tullaan käymään Receptumin koulutuspäällikkö Harri Maskon johdolla.
– Palveluvalinnan puoli on ehdottomasti se, mitä pitää jatkossa kehittää. Palveluvalinnan kehityksellä voi turvata kannattavuutta. Se on se asia, johon voidaan apteekissa vaikuttaa opastuksella ja ennen kaikkea seurannalla, apteekkari Anne Kanerva sanoo.
Koulutuksessa pureudutaan esimerkiksi eri tuotekategorioihin ja voidaan peilata niiden myyntiä tuotteiden sijoitteluun apteekissa.
– Pystymme tutkimaan, vastaako valikoima asiakkaiden tarpeita ja muuttaa myynnin kehitystä tuotteiden esille noston tai järjestelyn avulla.
Anne Kanerva sai kesän kynnyksellä käyttöönsä uuden MAXX Business -työkalun, jolla apteekkari voi seurata kategorioiden myynnin kehitystä. Työkalu syventää myös tulevaa palveluvalinnan koulutusta ja tuo lisäarvoa ymmärrykseen oman apteekin myynnistä ja syistä sen takana.
Kouluttautunut henkilökunta osaa toimia apteekin haasteiden edessä
Apteekkari Anne Kanerva aloitti Loimaan 1. apteekin apteekkarina keväällä kaksi vuotta sitten. Tuolloin vuonna 2020 Kanerva siirtyi Loimaalle Turusta, jossa oli luotsannut Turun Hirvensalon apteekkia jo 17 vuotta.
Kanervan toimintafilosofia apteekkarina on olla itse proaktiivinen ja antaa myös henkilöstölleen vapauden ajatella itse.
– Apteekkarina haluan antaa henkilökunnalle mahdollisuuden kehittyä ja kouluttautua. Mielestäni henkilöstöllä pitää olla vapaus päättää asioista itse ja osata tehdä asioita oikein. Olen rakentamassa valmiuksia sille, että isojenkin muutosten edessä pystymme ketterästi vastaamaan niihin, apteekkari Kanerva kertoo.
Yksi tärkeimmistä havainnoista on ollut se, kuinka paljon lisäoppia henkilökunta voi ammentaa MAXX-ohjelmistosta.
– Tekniset kävivät viime syksynä uudestaan läpi MAXXia ja syvensivät tietojaan siitä. On ensiarvoisen tärkeää, että järjestelmä on henkilöstön hallinnassa, Kanerva sanoo.
Pitkän tähtäimen unelmien koulutuskokonaisuuksista Kanerva mainitsee prosessien kehittämisen.
– Haluaisin käydä läpi kaikki apteekin prosessit ja miettiä, miten ne saataisiin toimivammiksi ja tehokkaammiksi. Kun kaikki apteekkilaiset tekevät asioita samalla tavalla, niin myös asiakaspalvelu paranee, Kanerva uskoo.