Uudenaikainen kameravalvonta parantaa työturvallisuutta ja vähentää hävikkiä. Jatkuvatallenteisten, modernien kameroiden tuottama kuvan laatu on teknisesti niin korkeatasoista, että ongelmatilanteiden selvittely on jälkikäteen helppoa.

Näin esimerkiksi epäselvissä tilanteissa on näppärä tarkistaa, kuinka monta purkkia tiettyä lääkettä on toimitettu palvelutilanteessa tai kuka lääkkeen on noutanut.

Kuvien teknistä tasoa on kiitellyt myös poliisi, sillä kuvan laatu Receptumin toimittamissa valvontakameroissa on hämärässäkin selkeää ja tarkkaa. Rikollisten kiinnijäämisen riski kasvaa laadukkaan valvontakamerakuvan ansiosta.

MAXX-apteekkijärjestelmään yhdistettynä kameravalvonta tuo lisähyötyjä, joita itsenäisesti toimivilla turvakameroilla ei saavuteta. MAXXin kanssa työskentelevä voi nimittäin helposti ja huomaamattomasti, vain tietokoneen klikkauksella, ottaa tarvittaessa kuvia esimerkiksi palvelutilanteesta.

MAXXiin liitetty valvontakamera on helppokäyttöinen ja sitä voi käyttää tietoturvallisesti myös kotiyhteydellä. Jatkuvatallenteisen laitteiston tallennuskapasiteetti ei lopu kesken.

Valvontakameroiden käytössä on silti muistettava henkilötietolaki. Kameravalvonnan kautta saatua tietoa ei saa luovuttaa käyttötarkoituksen vastaisesti ulkopuolisille. Tallenteet eivät saa myöskään olla ulkopuolisten nähtävissä esimerkiksi valvontamonitoreissa. MAXXiin liitettynä kameravalvonta on myös tietoturvallista, sillä kuvat eivät leviä vääriin käsiin.

Receptumin toimittama valvontakamerajärjestelmä on järjestelmäriippumaton. Se toimii siis myös muissa kuin MAXX-apteekeissa.