Suomen Florida sai uuden apteekkarin viime vuoden marraskuussa, kun Pirjo Zanocco aloitti Naantalin apteekin apteekkarina. Sveitsin Baselista Naantaliin muuttanut Zanocco toi mukanaan aimo annoksen ammattitaitoa erityisesti asiakaskohtaamisiin ja lääkehoidon tukemiseen.
Yli 30 vuotta farmasia-alalla ja kansainvälisen lääketeollisuuden keskiössä jättää jälkensä ihmiseen. Apteekkari Pirjo Zanoccon kohdalla urapolku johti toteuttamaan pitkäaikaista haavetta: oman apteekin johtamista, reppu täynnä näkemystä.
Zanocco työskenteli suomalaisapteekissa viimeksi Porvoossa proviisorina yli 25 vuotta sitten, ennen kuin siirtyi Euroopan lääketeollisuuden pääkaupunkiin, Sveitsin Baseliin. Loppuvuodesta 2024 Zanocco aloitti Naantalin apteekin apteekkarina.
– Halusin tulla nimenomaan pienelle paikkakunnalle meren rantaan. Naantali on Porvoon tavoin pieni idyllinen kaupunki, jolla on vahva oma identiteetti. Tämä on kuin Suomen Florida: tänne muuttaa paljon eläkepäiviä suunnittelevia ihmisiä.
Naantalin niukka lääkäripalvelutarjonta on yllättänyt Zanoccon. Kaupungista ei enää löydy esimerkiksi yksityisen lääkäriaseman palveluja ja myös terveyskeskuksen palveluita on supistettu. Naantalin 20 000 asukkaan ajatukset aiheesta ovat kantautuneet toki myös apteekkarin korviin.
Zanoccolla kokonaisvaltainen ote asiakkaan lääkehoidon tukemiseksi
Jos Naantalissa on vain kaksi apteekkia, saattaa Pirjon entisen kotikaupungin Sveitsin Baselin apteekkien lukumäärä yllättää: ainoastaan Baselin alueella Turun kokoisessa kaupungissa toimii 80 apteekkia!
Parinsadan tuhannen asukkaan kaupungissa toimivat apteekit ovat usein erikoistuneet tiettyihin tarpeisiin: esimerkiksi hedelmöityshoitoklinikan lähellä sijaitsevasta apteekista löytyy kattavin apu klinikan asiakkaiden avuntarpeeseen ja huumevieroitusklinikan läheisestä apteekista saa kattavasti huumelääkkeitä, jotka apteekki jakaa asiakkaan tarpeen mukaan esimerkiksi viikkoannoksiin.

Lääkkeiden lisäksi apteekeista saa laajalti erilaisia itsehoitopuolen apteekkituotteita sekä luontaistuotteita, joita tarjotaan aktiivisesti osana asiakkaan kokonaisvaltaista hoitoa.
– Sveitsissä apteekki on terveydenhuollon ensipiste, jonne mennään ensimmäisenä kysymään ratkaisuja haasteisiin. Jos apteekista ei saa ratkaisua, voidaan ohjata lääkärille tai antaa erilaisia vaihtoehtoja lääkehoitoon, Pirjo Zanocco kertoo.
Sveitsissä farmasian asiantuntijaa arvostetaan nimenomaan hänen tietotaitonsa vuoksi. Aivan kuten Suomessakin, asiakkaan lääkityksen tarkistus, lääkeneuvonta ja mahdolliset huomiot lääkkeiden yhteisvaikutuksista tai päällekkäisistä hoidoista kuuluvat arkeen.
– Asiakas tulee kysymään neuvoa, ja siihen suhtaudutaan vakavasti. Apteekki ei ole vain lääkejakelupaikka, vaan osa terveydenhuoltoa.
Sveitsin apteekeissa on maksullisia hoito- ja lääkeneuvontapalveluja, jotka mahdollistavat esimerkiksi erilaisten iho-oireiden ja muiden vaivojen tarkastelun apteekin hoitohuoneessa, muiden asiakkaiden katseilta suojassa.
Laajemmat valtuudet mahdollistavat perusteellisemman apteekkipalvelun Sveitsissä
Sveitsissä apteekeille on annettu paljon valtuuksia asiakkaan hoitamisessa: reseptinkäsittelyn lisäksi proviisoreilla on valtuudet määrätä lääkkeitä sekä muuttaa lääkereseptejä ja annostelua. Proviisorilla on myös valtuudet määrätä huumevieroituksessa olevalle asiakkaalle huumelääkkeitä, jos lääkkeet ovat loppuneet, eikä uutta reseptiä ole.
Suomessa apteekeissa tehdään pieniä toimenpiteitä ja rokotuksia, mutta muiden kuin farmasistien toimesta. Sveitsissä proviisorin valtuudet ulottuvat erilaisten toimenpiteiden, kuten laboratoriotoimenpiteiden suorittamiseen – esimerkiksi nieluviljelyn tekemiseen.

Jotta kaikki tämä olisi mahdollista, tulee sveitsiläisproviisorin suorittaa opintoja lääkärin ohjauksessa, hankkia lisäpätevyystodistus ja osoittaa vuosittainen lisäkoulutus: lisäkoulutusvaatimus on vähintään neljä koulutuspäivää vuodessa.
Laajemmat valtuudet tuovat mukanaan laajemman vastuun, joka taasen heijastuu yleiseen asenneilmapiiriin sveitsiläisfarmasistien asemasta perusterveydenhuollon osana: apteekkiammattilaiset ovat todella tärkeä osa Sveitsin perusterveydenhuoltoa sekä ohittamattoman tärkeitä lääkäreiden yhteistyökumppaneita – ja heidän arvonsa tunnustetaan.
Suomen apteekkijärjestelmä on kansainvälisesti vahva ja hyvin järjestetty
Suomen apteekkijärjestelmä rakentuu vahvalle perustalle. Farmasian ammattilaiset ovat hyvin koulutettuja, ja apteekkien prosessit takaavat turvallisen lääkehoidon toteutumisen. Suomalainen apteekkitoiminta luotettavine lääkejakeluineen ja vahvoine lainsäädännöllisine perustoineen näyttäytyy Sveitsi-vuosien koulimalle Zanoccolle turvallisena ja selkeänä.
– Suomessa apteekit toimivat järjestelmällisesti. Olen vaikuttunut siitä, kuinka tarkasti täällä noudatetaan ohjeita ja kuinka järjestelmällisesti lääkkeet toimitetaan. Asiakkaan lääkitys ei jää sattuman varaan, apteekkari Zanocco kuvailee.
Erityisen positiivisena hän pitää Suomen Kela-järjestelmää ja sähköistä reseptiä. Sveitsissä ei ole käytössä sähköisiä reseptejä tai virallisia reseptilomakkeita. Reseptit päätyvätkin apteekille monenlaisella tavalla.
– Sveitsissä reseptit voidaan toimittaa vaikka sähköpostilla tai muistilappusella, joka on kirjoitettu käsin täyteen molemmille puolille paperia. Välillä on hankalaa saada selvää lääkärin käsialasta. Jännittävää, kuinka kaiken edistyksellisyyden keskellä tietotekniikkasysteemit ovat sen verran vanhoillisia, Zanocco toteaa.
Naantalin apteekin apteekkari pitääkin Suomen apteekkijärjestelmää teknisesti ja hallinnollisesti tehokkaana kokonaisuutena, joka tukee asiakkaan lääkehoitoa myös pitkällä aikavälillä. Zanocco kuitenkin toteaa, että Suomen perusterveydenhuollon haasteita lääkäripulan ja muiden resurssien keskellä voitaisiin helpottaa antamalla apteekkiammattilaisille lisää vastuuta ja mahdollisuuksia auttaa asiakkaita Sveitsin malliin. Sama koskee arvostusta:
– Olisi hyvä, että Suomessakin arvostettaisiin enemmän apteekkilaisten ammattitaitoa.