Perehdytyksellä on väliä – yksilötasolla, työyhteisötasolla ja organisaatiotasolla. Ja lopulta apteekkiasiakkaan kokemuksen tasolla. Farmaseutti Anni Laineen ammattikorkeakoulun opinnäytetyö poiki Suomen apteekkien arkea parantavan perehdytysmallin, josta hyötyvät kaikki.
Kun tekijä tietää mitä tehdä, miten tehdä, miten onnistui tekemisessään ja miten tekemistään voi kehittää, syntyy hyvän kierre, jossa tekemisen laatu paranee joka kerta.
Farmaseutti ja lääkealan henkilöstövuokraukseen ja myynnin edistämiseen keskittyvän Satafarma & Greigen asiakkuuspäällikkö Anni Laine työskentelee apteekeissa työnantajayrityksensä kautta. Vuonna 2019 Itä-Suomen yliopistosta farmaseutiksi valmistunut ja Turun ammattikorkeakoulussa jatkokouluttautunut Laine tarttui opinnäytetyössään perehdytykseen.
– Apteekeissa perehdytystä ei välttämättä ole suunniteltu tai huolellisesti toteutettu, saati seurattu ja saatettu loppuun tai kehitetty eteenpäin. Tällaiselle valmiille materiaalille on selkeästi ollut tarvetta, Anni Laine kertoo.
Laadukas perehdytys säteilee kaikkialle apteekkiin
Perehdytyksellä on väliä niin yksilö- kuin työyhteisötasollakin, sekä myös organisaatiotasolla.
– Yksilötasolla perehdytys luo tunneyhteyttä ja tervetulleen olon kokemusta työpaikalle. Se lisää työturvallisuutta, työkykyä, työn sujuvuutta ja mielekkyyttä – ja ennen kaikkea uuden työntekijän sopeutumista ja sitoutumista työpaikkaansa, Anni Laine summaa.

Työyhteisössä perehdytys säästää aikaa, kun apteekkilainen voi työskennellä itsenäisesti helpommin ja nopeammin. Keskeytyksiä tai poikkeamiakaan ei tule niin usein, jolloin niiden korjaamiseen kuluisi muun työyhteisön jäsenten aikaa.
Perehdytyksellä on suuri merkitys myös työnantajamielikuvallisesti.
– Organisaatiotasolla hyvin toteutettu perehdytys voi olla kilpailuetu työmarkkinoilla ja vahvistaa positiivista työnantajakuvaa siellä olemassa olevan työyhteisön kesken. Työsuhteet vahvistuvat, vaihtuvuus vähenee ja myös asiakastyytyväisyys lisääntyy. Se lisää myös tehokkuutta, tuottavuutta ja tasalaatuisuutta, farmaseutti Laine kuvailee.
Hyvin suunnitellulla ja toteutetulla perehdytyksellä on lopulta vaikutusta myös asiakaspalveluun ja asiakaskokemukseen. Tasalaatuinen palvelu lisää apteekkipalveluiden luotettavuutta asiakkaiden silmissä, kun asiakkaat saavat luotettavaa palvelua apteekista tai apteekkiammattilaisesta riippumatta.
Apteekkien yhtenäinen perehdytysmalli syntyi yhteistyössä Apteekkariliiton kanssa
Anni Laine lähti työstämään opinnäytetyötään ”Yhtenäiset käytännöt uuden farmaseuttisen työntekijän perehdytyksen tueksi apteekeissa” Apteekkariliiton kanssa. Tavoitteena oli kehittää kaikille Suomen apteekeille yhtenäinen perehdytysmalli, jolla jalkauttaa laadukasta perehdytystä apteekkeihin ja samalla yhtenäistää apteekkien käytäntöjä perehdytyksen osalta.
– Opinnäytetyö tehtiin alusta loppuun tiiviissä yhteistyössä erikokoisten apteekkien kanssa ympäri Suomen. Opinnäytetyössä saivat äänensä kuuluviin niin työntekijät kuin esihenkilötkin, Laine kertoo.

Nyt Laineen perehdytysmalli löytyy Apteekkariliiton viestintäpalvelu Salkun perehdytysosiosta hyödynnettäväksi kaikkialla.
Millaisia farmasisteja perehdytysmallin avulla muovautuu?
– Varmastikin itsevarmoja, tehokkaita ja tuottavia farmasisteja. Hyviä työyhteisönsä jäseniä, jotka ovat sitoutuneita työpaikkaansa. Ja asiakkaille tasalaatuisempaa apteekkipalvelua. Toivottavasti mahdollisimman moni apteekki hyödyntää tätä ja muokkaa sitä omiin tarpeisiinsa sopivaksi, Laine innostuu.
Tutustu Receptumin MAXX-perehdytysmateriaaleihin MAXXnetissä: selkeät videokoulutukset tekevät järjestelmän sisäistämisestä helppoa.