Takaisin

ASIAKAS
Joensuun Uusi Apteekki
Perustettu 1919
Apteekkari Heikki Svensk
18 työtekijää apteekissa, 5 RH-Rohdoksessa
150 000 reseptiä vuodessa (sivuapteekin Noljakan Apteekin kanssa)

Apteekkari Heikki Svensk on Terveyspiste-toiminnan pioneeri. ”Minä olen yksi niistä, joille apteekkari voi soittaa, jos hän ei tiedä kuinka asiassa edetä”, Svensk kannustaa muita apteekkareita.

Apteekkari Heikki Svensk on Terveyspiste-toiminnan pioneeri. ”Minä olen yksi niistä, joille apteekkari voi soittaa, jos hän ei tiedä kuinka asiassa edetä”, Svensk kannustaa muita apteekkareita.

Terveyspisteen perustaminen vaatii neliöitä, euroja ja sairaanhoitajan. Vähintään yhtä tärkeitä ovat apteekkarin usko uuteen toimintaan ja valmius yhteistyöhön terveydenhuollon kanssa. Näin näkee apteekkari Heikki Svensk Joensuun Uudesta Apteekista, jossa Terveyspisteestä on vain hyviä kokemuksia. Vihdoinkin apteekit ja terveydenhuolto käyttävät toistensa osaamista asiakkaidensa hyväksi.

”Haluan, että terveydenhuollosta puhuttaessa mukaan lasketaan myös apteekki. Pitää löytyä se yhteinen rajapinta.” Svensk sanoo ja toivoo Terveyspisteiden levittäytyvän tulevaisuudessa ainakin 100–200 apteekkiin. Tähän hän on valmis vaikuttamaan, myös pian tapahtuvan eläkkeelle jäämisen jälkeenkin. ”Minä olen yksi niistä, joille apteekkari voi soittaa, jos hän ei tiedä kuinka asiassa edetä.”

Savolaistaustainen Svensk ei jätä ymmärtämisen vastuuta kuulijalle. Viesti on täysin selvä: ”Apteekeilla on privilegio. Se tarkoittaa sitä, että apteekkarien pitää tehdä muutakin kuin laskea kassa. Toimintaa ja palveluja on kehitettävä.”

Apteekit ovat hyviä rokotuspaikkoja

Ennen Joensuuhun tuloaan Svensk uudisti lääkintää apteekkarina Vieremän maitopitäjässä. ”Kun kouluauto lopetti kesäksi, kuskasin syrjäseudun vanhuksille ja toukotöissä olevien maanviljelijöiden elukoille lääkkeitä. Vuonna 1993 kokeilimme myös Suomen ensimmäisenä apteekkina influenssarokotusten antamista. Se toimi helkkarin hyvin.” Lista rokotuksen saaneista lähetettiin paikalliseen terveyskeskukseen potilastietoihin vietäväksi.

Kun Terveyspisteiden pilotointi muutama vuosi sitten aloitettiin Joensuussa, Raahessa ja Raumalla, Svensk kiersi puhumassa aiheesta apteekkareille. ”Koin aluksi samanlaista vastustusta kuin aiemmin annosjakelua aloittaessani. Kokemukset ovat kuitenkin olleet niin hyviä, että nyt toiminta jo kiinnostaa.”

Kilpailuetu palveluista

Tällä hetkellä Terveyspisteestä haetaan etenkin korvahuuhtelua ja erilaisia injektioita, kertoo Joensuun Uuden Apteekin Terveyspisteen sairaanhoitaja Merja Laine.

Tällä hetkellä Terveyspisteestä haetaan etenkin korvahuuhtelua ja erilaisia injektioita, kertoo Joensuun Uuden Apteekin Terveyspisteen sairaanhoitaja Merja Laine.

Lääkealalla on ikäihmisten Joensuussa kova tarjonta. ”Ei mammuttien kanssa voi kilpailla niiden omilla ehdoilla”, Svensk toteaa. Siksi Uusi Apteekki tarjoaa muun muassa luentoja eläkeläisille ja apteekkarin terveysaiheisia kirjoituksia paikallislehdessä. Tarkoitus on sama kuin Terveyspisteelläkin: olla yhteisölle enemmän kuin lääkeautomaatti.

Uudet avaukset viedään parhaiten maaliin kommunikoiden ja luovien. ”Soitin aikanaan vähän kuulostellen viereisen suuren yksityisen lääkäriaseman edustajalle, kun Terveyspisteessämme aloitettiin luuntiheysmittaukset.” Reaktio oli ilahduttava: Hyvä juttu, tehän lähetätte sitten meille oikeasti lääkäriä tarvitsevat.

Juuri erilaiset mittaukset ovat apteekissa työskentelevän sairaanhoitajan perustyötä. Mutta mitä sitten, kun kolesteroli tai sokeri on muutettu numeroksi?

”Emme halunneet jättää asiakaspalvelua muistilapun varaan”, Svensk kertoo. ”Sairaanhoitajamme sai neuvottelujen jälkeen kunnallisen Mediatri-ohjelman käyttöönsä. Nyt meillä otettu hemoglobiiniarvo saadaan kirjattua suoraan potilastietoihin.”

Sairaanhoitaja on hyvä lisä apteekissa

Joensuussa kunnallisella puolella onkin opittu luottamaan siihen, että yhteisellä asialla ollaan.Terveyspiste auttaa terveyskeskuksia myös lisäresurssina. ”Olemme rokottaneet yli kolmanneksen ilmaisista influenssarokotteista.” Asiakaspalaute apteekin rokotuksista on yksinomaan positiivista.  Bussimatka terveyskeskuksen jonoon vaihdetaan mieluusti lähiapteekin maltillisesti maksulliseen pikapalveluun.

Suurin hyöty Terveyspisteestä koituu Svenskin mukaan kaupunkien apteekeille. Asiakaskunnassa palvelu on kaivatuinta syrjäseuduilla. Kaikissa tapauksissa apteekkarin on hyvä tiedostaa, että sairaanhoitajan taidot ovat apteekille monikäyttöistä pääomaa.

”Sairaanhoitajan läsnäolo on jo sinällään PR:ää. Lisäksi hän voi toimia teknisenä apuna ja esitellä terveystuotteita. Yksikään asiakas ei lähde meiltä uuden verenpainemittarin kanssa, ilman että hän on saanut opastuksen sen käyttöön”.

4 vinkkiä Terveyspistettä suunnittelevalle

  • Avoimuudella ja yhteistyöllä turvaat kunnallisen ja yksityisen terveydenhuollon tuen toiminnalle.
  • Mieti Terveyspisteen palveluvalikoima ja hinnoittelu asiakkaittesi ja apteekkisi kannalta järkeväksi.
  • Selvitä kuinka asiakkaiden koetulokset tallennetaan järkevästi hyödynnettävään muotoon.
  • Terveyspisteeseen tarvitaan kokenut sairaanhoitaja. Muista, että hänen osaamisestaan on moneksi.